Tervetuloa seuraan

Tässä on hieman sanallista kuvausta toiminnastamme. Seuran jäsenenä sinulla on samat oikeudet ja velvollisuudet seuran omaisuuteen kuin vanhemmillakin jäsenillä. Kaluston toimivuuden turvaamiseksi joidenkin laitteiden käyttö vaatii opastuksen. Seuran vanhemmat jäsenet ja kouluttajat auttavat mielellään innokasta ja kysyvää.  
 
 
Palatsi 
 
Meillä on toimitila Mikkelin sataman tuntumassa, osoitteessa Laiturikatu 2. Toimitilaa yleisesti kutsutaan Palatsiksi. Siellä tankataan pulloja, pidetään teoriakoulutuksia ja hallituksen kokouksia ym. Sieltä voi myös ostaa sukelluspäiväkirjoja ja muuta pientä sukeltamiseen liittyvää, mikäli siellä on joku ”kassanvartija” paikalla. Siellä vuokrataan laitteita ja useimmiten sieltä myös lähdetään sukeltamaan yhdessä. Kesäisin tankkausiltoina siellä käydään vaihtamassa kuulumisia tai muuten vaan hengailemassa.  
 
Palatsin ilmoitustaulu on paikka, josta yleensä näkee kaikkein ajankohtaisimmat tapahtumat. Palatsin kylmälle puolelle, jossa myös tuo ilmoitustaulu sijaitsee, on jäsenillä mahdollisuus saada avain 5 € panttimaksua vastaan. Avaimia saa palatsilta joko tankkaajilta, kouluttajilta tai hallituksen jäseniltä. Palatsilla säilytetään myös kumivenettä trailereineen sekä muuta seuran omaisuutta.  
 
Tankkaukset 
 
Seuran verkkosivuilla ja Palatsin ilmoitustaululla on tankkauslista, jossa kullekin viikolle on nimetty tankkaaja. Kesäaikaan tankkaaja on Palatsilla maanantaisin ja torstaisin n. klo 18 alkaen. Muulloin tankkaaja käy kerran viikossa tarkastamassa tankkaustilanteen. Talviaikaan tankkaajalle kannattaa soittaa, mikäli haluaa ilmaa pulloonsa vaikkapa ennen viikonloppua.  
 
Tankkaajat täyttävät Palatsille tankkaushyllyyn jätetyt suurkuluttajien pullot. Pullojen on oltava katsastettuja, niissä täytyy olla selkeästi merkattuna täyttöpaine sekä jäsenen nimi. Lisätietoja tankkaajilta. Suurkuluttajamaksun (50 €) voi maksaa joko seuran tilille tai Palatsille. Tankkaajilla on lista, jossa on suurkuluttajamaksun maksaneiden sukeltajien nimet. Suurkuluttajan on oltava seuran jäsen. Palatsilla voidaan tehdä myös Nitrox- ja trimixtankkauksia, näistä vastaavat koulutetut kaasunsekoittajat. 
 
Ne, jotka eivät ole maksaneet suurkuluttajamaksua, maksavat kertamaksun, tankkauksen yhteydessä tankkaajalle. Tarkista hinnat nettisivuilta. 
 
Vuokralaitteet 
 
Kesäkauden tankkausiltoina voi myös vuokrata sukelluslaitteen, joko viikoksi, kuukaudeksi tai koko kesäksi (kahden kuukauden hinnalla). Laitteet on kuitenkin palautettava, mahdollisen syksyn peruskurssin alkuun mennessä. Talviaikana laitteita voi kysellä vuokralle tankkaajilta tai hallituksen jäseniltä. Kuukausivuokraan sisältyy ilmat, joten kuukausivuokrapullon voi jättää palatsille tankkaushyllyyn tankattavaksi (vrt. Suurkuluttaja). Vuokralla olevat muut laitteet on vietävä kotiin, liivejä ja regulaattoreita ei saa jättää palatsin kylmälle puolelle! 

Seuralla ei ole vuokrattavana pukuja eikä painoja. Pukuja voi kysellä vuokralle Auvo Puurtinen/Wasserspielen, Juvalla p. 050-5178351, tai vanhemmilta seuralaisilta. 
 
Seuran kumivenettä trailereineen voi myös vuokrata, mutta vaatimuksena on seuran järjestämän kumivenekurssin käynti. Kurssilla käydään läpi kumiveneen käyttöä ja seuran trailerin ja veneen erikoisuuksia.
 
Seuralla on Palatsin ja Toratorin ilmatäyttöasemien lisäksi mukana kuljetettava kompressori.  
 
Kabe asuntovaunua voi lähteä vetämään oikeanlaisen ajokortin omaava seuran jäsen.
 
Laivareissut 
 
Viikonloppuisin – jäättömänä aikana – laivamme Tornator I seilaa Saimaata, mikäli lähtijöitä Kipparin lisäksi on vähintään kuusi. Keväällä Palatsin ilmoitustaululle ilmaantuu lista reissuista ja kippareista. Tämä tieto tulee myös kevään Väliköyteen. Listassa kerrotaan myös teemaristeilyistä, kursseista ja junnuristeilyistä ym.  
 
Kippari ilmoittaa edellisellä viikolla minne mennään ja milloin lähdetään (pe klo 18). Matkan varrelta voi päästä kyytiin (Juurisalmi, Kallioniemi, Varkaantaipale, Himalansaari), kysy kipparilta. Palatsin ilmoitustaululla on lista, johon lähtijät ilmoittautuvat. Kipparille voi ilmoittautua myös puhelimitse. Laivan lähtö varmistuu useimmiten vasta torstaina mikäli lähtijöitä on tarpeeksi, ilmoittaudu siis ajoissa. 
 
Laivalla on makuusijat n. 20 henkilölle. Mukaan makuupussi ja muut tarpeelliset yöpymisvarusteet. Laivan saunan saa lämmittää tarpeen mukaan, joten pesulle ja lämmittelemään pääsee. Polttopuita on laivan perässä luukun alla. 
 
Laivan keittiössä on kaasuhella ja -uuni sekä –jääkaappi sekä kannella kaksi kaasu grilliä. Kylmätilaa on rajallisesti, joten kylmäsäilytettävien elintarvikkeiden määrään kannattaa kiinnittää huomiota. Kesäaikana oma kylmälaukku on hyvä ottaa mukaan. Jääkaappi on tarkoitettu vain kylmää tarvitseville elintarvikkeille, sinne ei laiteta juomia. Juomavettä, kahvia, teetä, suolaa, sokeria ym. perustarvikkeita laivalla on, joten niitä ei tarvitse itse tuoda. Juomavesisäiliö, 150 l, täytetään juuri matkalle lähdettäessä sataman vesipostista. Käsien pesua ja perunankeittoa varten vettä saa toisesta hanasta, suoraan järvestä. 
 
Laivalla on sähköä rajallisesti. Sammuta siis turhat valot. Kompressoria varten käynnistetään iso generaattori, jolloin samalla laivan kaikista pistorasioista tulee normaalia 240 V verkkosähköä. Tällöin on hyvä keittää myös kahvit termareihin. Muuna aikana laivan konehuoneesta löytyy invertteri, joka antaa pienille laitteille kuten puhelin tai sukellusvalaisin riittävästi 240 V verkkovirtaa. Ohjaamossa on tupakan sytytinliitäntä 12 V jännitteellä. 
 
Laivalla on sähkökäyttöinen kompressori, joten reissuilla voi sukeltaa useampaan otteeseen ja tankata pullot reissussa. Laivalla kannattaa varautua siihen, että joutuu opettelemaan pullojen täytön. Siellä on aina tankkaustaitoisia mukana, joten apua saa. Tankkaajatkin ovat rentoutumassa ja sukeltamassa laivareissuilla, joten suotaneen se heille. Tankatessa on kuitenkin muistettava, että kannattaa kysyä, jos on epävarma, mieluummin kuin toimia luulon mukaan. Muutenkin laivalla odotetaan omatoimisuutta esim. saunanlämmityksessä, siivouksessa ja muussa perushommassa.  
 
Laivareissuilla on mahdollisuus sukeltaa n. 1-4 kertaan päivässä. Kukin oman harkintansa ja halunsa mukaan. Paikat valitaan yleensä sekä P1 että edistyneemmille sukeltajille sopiviksi. 
 
Laivareissut maksetaan Tornatorin kassaan, joten varaa rahaa mukaasi! Laivalla tankkaukset kuuluvat laivamatkan hintaan. Tarvittaessa saat pankkisiirron matkan maksamiseen. 
 
Muut sukellukset ja tapahtumat 
 
Järjestämme myös muita reissuja, esim. Viikko Saimaa risteily tai viikoksi Norjaan. 
 
Jäsenemme sukeltavat muutenkin kuin näillä järjestetyillä reissuilla. Kannattaa vaihdella puhelinnumeroita ja sopia yhteisistä reissuista. Tankkausiltoina Palatsilla useimmiten on joku, joka tietää kuka on suunnitellut lähtevänsä sukeltamaan ja minne. Aktiivisesti kyselemällä ja ilmaisemalla intonsa saa kyllä sukeltaa useamman kerran viikossa. 
 
Jotkut aktiiviset käyvät talvellakin viikoittain sukeltamassa.  
 
Räpylänkastajaiset, -kuivajaiset ja pikkujoulut kuuluvat viihdeohjelmaamme. 
 
Uimahallivuorot 
 
Seuralla on uimahallivuoroja, jolloin jäsenet pääsevät maksutta uimaan ja testaamaan sukellusvarusteitaan. Uimahallivuoroista ilmoitetaan tarkemmin syksyllä.  
 
 
Jäsenkirje ja muu info 

Seuran virallinen tiedottaminen tapahtuu nettisivuhen kaukka. Infoa lähetetään myös sähköpostilla. Verkkosivuilta löytyy kaikki tarpeellinen ja ajankohtaisin tieto toiminnasta. Verkkosivuilla on Pulinapalsta, jossa seuralaiset ja muut voivat keskustella kaikesta. Seuran sivuilta löydät myös hallituksen jäsenet ja muut vastuuhenkilöt ja yhteystiedot. 

Seuran toiminnasta tiedotetaan myös jäsenkirjeessä, jonka nimi on Väliköysi. Väliköysi lähetään sähköpostin liitteenä ja julkaistaan seuran nettisivuilla pdf muodossa. Jotta väliköysi löytäisi oikeaan osoitteeseen, sähköpostiosoite ja osoitteenmuutostiedot kannattaa ilmoittaa seuran sihteerille. Sihteeri tekee jäsenten osoitteenmuutokset Sukeltajaliittoon, jolloin myös Sukeltaja-lehti tulee oikeaan osoitteeseen. 
 
Facebookista löytyy Mikkelin urheilusukeltajien sivu ja Facebook ryhmämme, joka on suljettu ulkopuolisilta ja adminin tulee hyväksyä ryhmän jäseneksi.
 
Talkootoiminta 
 
Sukeltajat ovat harvinaisia, joten palveluitamme tarvitaan aina silloin tällöin. Kaupungin kanssa on sopimus kaupungin uimarantojen tarkastussukelluksista joka kevät. Näillä kustannetaan talven hallivuoroja.  
 
Keväällä laitetaan Tornator purjehduskuntoon ja syksyllä talviteloille.

Keikenlaisia talkoita järjestetään aina tarpeen mukaan. Seuraa tiedotusta verkkosivuilla.
 
Pienet palvelut nostavat mainettamme mutta myös rikastuttaa kunkin sukelluskokemuksia tavallisen pohjan katsomisen sijaan. Suosittelen osallistumaan. 
 
 
t. Hallitus 
 
Nähdään seuran aktiviteeteissä
 
www.mikkelinurheilusukeltajat.fi 
https://www.facebook.com/groups/6234634685/

 

Mikkelin urheilusukeltajat ry
Sukellusharrastusta vuodesta 1970


Tärkeät uutisotsikot

Turvallisuusilta 31.8. klo 18

Lue kaikki uutiset

Tärkeitä linkkejä